Lounatuulet Yhteisötalo ry

vuonna 2015 perustettu yhdistys

Lounatuulet Yhteisötalo ry on vuonna 2015 perustettu sosiaali- ja terveysalan toimijoita yhdistävä yhdistys. Lounatuulten merkittävimpänä tehtävänä on hallinnoida Yhteisötalon tiloja, huolehtia talon toimintojen sujuvuudesta ja kokoustilojen vuokraamisesta, sekä tukea jäsentensä toimintaedellytyksiä ja lisätä niiden välistä verkostointimahdollisuutta. 

Luomme erikokoisille organisaatioille toimintamahdollisuuksia toimitilojen ja kokoustilojen muodossa. Yhteiset alueet ja jäsentilaisuudet mahdollistavat myös kohtaamisen ja yhteistyökontaktien luomisen organisaatioiden kesken.

Talossa toimivat organisaatiot ovat siis itsenäisiä toimijoita, joiden toiminnassa Lounatuulet ei ole suoraan mukana.

Talossa asioi tai työskentelee päivittäin noin 350 henkilöä. Organisaatioiden joukossa on sekä paikallisesti että valtakunnallisesti toimivia järjestöjä, yrityksiä ja yksityisiä toimijoita. Yhteisötalossa toimivat organisaatiot palvelevat kaikenikäisiä asiakkaita monenlaisissa tilanteissa.

Lounatuulten tavoite ja tehtävä on tukea talon toimijoiden arkea luoden toimivat ja mukavat tilat, jotka sopivat monenlaisiin tarpeisiin esteettömästi. Toimitilaa on yhteensä 5200 m2.

Jäsenyys ja jäsenedut:

Lounatuulet Yhteisötalon jäsenyys tarkoittaa, että on osa noin 130* sote-alan toimijan yhteisöä! Lounatuulet Yhteisötalon jäseneksi voidaan hyväksyä yritys tai yhteisö, joka hyväksyy yhdistyksen tarkoituksen ja säännöt.

Jäsenmaksun ja jäseneksi liittymismaksun suuruudet päätetään vuosittain yhdistyksen syyskokouksessa. Vuonna 2024 jäsenmaksu on 100 € + liittymismaksu 100 €.

*Tilanne toukokuussa 2024

(kuvalinkki) Tule mukaan!
Klikkaa tästä ja täytä jäsenhakemus!

Lounatuulten jäsenenä käytettävissä on seuraavat palvelut:

  • Kulkuoikeus ja omat avaimet Yhteisötaloon
  • Omat tunnukset sähköiseen tilavarausohjelmaan
  • Yhteisötalon kokous- ja koulutustilojen (9 kpl), työpisteiden (4 kpl) ja vastaanottohuoneiden (4 kpl) käyttö edulliseen jäsenhintaan
  • Kokoustilojen esitystekniikka ja nettiyhteys, sekä yhteiskeittiöiden astiat ja tarvikkeet
  • Omat tunnukset Yhteisötalon monitoimilaitteisiin (tulostus, kopiointi, skannaus)
  • Mahdollisuus käyttää Yhteisötalon arkisto-, varasto- ja säilytystiloja
  • Maksuton striimausmahdollisuus Pihlaja-salissa
  • Sähköinen jäsenviesti Lounatuulia 10 kertaa vuodessa
  • Oikeus käyttää Yhteisötalon tiloissa sijaitsevaa Kuntokäytävä Katajaa vapaasti varausten ulkopuolella
  • Oikeus käyttää Lounatuulet –jäsen/Lounatuulet –jäsenyhteisö tunnusta omassa viestinnässään
  • Oikeus markkinoida omaa organisaatiota Yhteisötalon tiloissa (mm. flyereiden ja muiden esitteiden jakaminen, sekä talon ilmoitustaulun käyttö)
  • Jäsenkoulutuksia ja tilaisuuksia

Jäsenhakemus

Hienoa, että olette hakemassa Lounatuulet Yhteisötalo ry:n jäsenyyttä!

Jäsenhakemus käsitellään yhdistyksen hallituksen kokouksessa, joita pidetään noin kerran kuukaudessa. Palaamme asiaan, kun jäsenhakemus on käsitelty.

Kysymme lomakkeessa tietoja paitsi yhdistyksen jäsenyyden arvioimiseksi myös sujuvoittaaksemme jäsenyyden ja toiminnan aloittamista.

Kysymme alla olevia tietoja jäsenyyteen liittyen emmekä luovuta niitä eteenpäin. Annamme jäsenistämme lisä. tai yhteystietoja vain niiltä osin kuin ne löytyvät antamastanne julkisesta verkko-osoitteesta. Linkitämme tämän verkko-osoitteen myös kotisivuillemme.

Käytämme ensisijaisesti verkkolaskuja. Mikäli verkkolasku ei ole mahdollinen, lisää oheen sähköpostiosoite laskutusta varten. Voit myös liittää laskutustiedot erillisellä liitteellä.

Mikäli olette vuokraamassa Yhteisötalosta oman toimitilan, tulossa alivuokralaiseksi tai aloittamassa vastaanottohuoneiden käyttöä, niin täytättehän alla olevat tiedot. Emme kuitenkaan esim. nimikylttejä ennen jäsenyyden hyväksymistä ja yhteydenottoa.