Lounakulma

Kuva Lounakulman sisäänkäynnistä

Apuri-hanke 2018-2020
 

Apuri-hanke oli Lounatuulet Yhteisötalo ry:n STEA-rahoitteinen hanke vuosina 2018-2020. Hankkeen kohderyhmänä olivat varsinaissuomalaiset osatyökykyiset työikäiset (30-74-vuotiaat) henkilöt.

Hankkeessa toteutettiin järjestölähtöistä kohdennettua palveluneuvontaa. Neuvonta oli pääsääntöisesti lyhytkestoista, palveluohjauksellisella otteella tehtävää henkilökohtaista neuvontaa.

Neuvontaa toteutettiin ajanvarauksella ja jalkautuvana toimintana yhteistyökumppaneiden kohtaamispaikoissa.

Tästä pääset tutustumaan Apurin päätösseminaarin diaesitykseen.

 

Jenny Haapoja (sosionomi AMK) kertoo Apurin synnystä:

”Olimme syksyllä 2016 käynnistämässä Apuri-toimintaa viiden opiskelijan ja Lounatuulet Yhteisötalo ry:n toiminnanjohtaja Hannele Tähden johdolla. Apuri oli osa Turun ammattikorkeakoulun TKI-projektia. Pääpaino oli Apuri-toiminnan markkinoinnissa ja kerran viikossa 2-3 meistä ”päivysti” ja auttoi asiakkaita heidän tarvitsemissaan asioissa. Lisäksi tutustuimme monipuolisesti talossa oleviin muihin toimijoihin. Muistelen, ettei asiakkaita ollut vielä kovin paljon, mutta kuitenkin joka viikko joku. Asiakkaat olivat muistaakseni melko tyytyväisiä saamaansa apuun, vaikkemme ehkä kaikessa osannetkaan opiskelijoina auttaa. Kohtaamisen kuitenkin osasimme ja moni sai apua jo siitä, että joku kuunteli heitä. ”

SOSIAALITURVA APUNA ARJESSA - kuinka löytää perille palveluviidakossa?

Apurin palveluneuvojan toiminut työkykykordinaattori, SH, tTM

Riitta Henriksson

luennoi palvelujen ja avun löytämisen haasteista

Katso luento.

Nivelverkko.fi kuvaTurun seudun nivelyhdistys ry kuva

Lounakulma - Yhteisötalon asiakaspalvelupiste

Lounakulma sijaitsee Yhteisötalon katutasossa, pääoven yhteydessä.

Lounakulmassa toimii Yhteisötalon infopiste, josta saat tietoa talossa toimivista järjestöistä ja niiden palveluista ja toiminnasta. Lounakulmassa on saatavilla eri järjestöjen esitteitä ja jäsenlehtiä. Lounakulmassa on myös kirjojen ja aikakausilehtien vaihtopiste. 

Tervetuloa!

Lounatuulet Yhteisötalon toiminta
p. 044-348 0331
info@lounatuulet.fi

 

Aulapalvelut
avoinna ma-pe klo 14-18 ja sopimuksen mukaan
p. 044-491 0000
aulapalvelut@lounatuulet.fi